tiistai 30. tammikuuta 2018

Röyh!

Oli hyvää..oliolioli.. eli suunnistimme kauppakeskukseen - kävimme ostoksilla ja sitten rymistelimme nauttimaan kiinaravintelin buffetista..sanotaan nyt, että kävimme brunssilla kun aamiasta ei syöty ja lounasaika kummitteli lähistöllä..eli siihen väliin sitten.
Sushia meni muutamia ja sitten jotain kanaista - friteerattuja härpäkkeitä unohtamatta. eli sitä birdie-namnamia..

Tosin eilisen avocadon syömisen jäljistä jouduin kaupassa käynin jälkeen rynnistämään kauppakeskuksen naistenhuoneeseen - joka kuitenkin oli nykyajallisesti samesex-vessa..pääasia kuitenkin, että oli pytty ja lavuaari. Pitäisihän tähän ikään päässeenä jo muistaa, että sappirakon poistamisen jälkeen meikäläisen suolisto ei rasvaa sitten minkäänlaista siedä..eli läpipasko. Eikä laktoosia..mutta kun avocado on hyvää silloin kun on kypsää - ja kaiketi nyt ihminen jonninverran sitä rasvaakin tarvinnee - näin ainakin toitotetaan joka paikassa. Mutta oma suolistoni on päättänyt vakaasti olla yleistä mielipidettä vastaan vaikka yrittelenkin välillä opettaa sitä tavoille.
Eli vapaapäivä tänään - menee ihan lepäillessä eikä epäillessä sanoisin. Huomenna on pari siivouskeikkaa ja päälle sitten purku, eli myöhäiseksi menee, mutta sittenhän on tehty.

Saatoi taas olla -100gr vaa'assa kun häthätää siinä aamulla kävin.. mutta kun lihasrasitus on ollut tosi kovaa nyt niin lihaksiin on taatusti kerääntynyt nestettä - uskoisin, että ensi viikolla lepoilun jälkeen vaaka näyttää jo sellaisia lukemia, että  hymykin voi tulla. Silti se ei vaikuta syömisiini mitenkään - kyllä tämä viisi kertaa päivässä sopii niin hyvin kuitenkin että eiköhän tämä ole ihan loppuiän juttu..


sushia, kaalisalaattia ja hillottua inkivääriä - viimeksi mainittu on ihan herkkua mielestäni
sitten jotain kanajuttua.. ja ihan täyteen tuli niin , ettei enempää jaksanut edes ajattelevansa santsia.



Myöh.. lueskelin jostain blogia jossa olen nyt vuodessa 2012.. eli parin vuoden kirjoitukset olen nyt seurannut - viiden vuoden jäljellä..
Noh, nyt oli juttua koirista ja kuinka ne tietävät hyvin mitä syövät ja milloin syövät ja jopa kuinka paljon syövät.. no tätä viimeistä en allekirjoita ainakaan kultaisista noutajista - olen nähnyt niin valtavan ylipainoisia koiria että ihan pahaa tekee.. mutta omasta koirastani tämän verran kuitenkin.. kyseessä on seniori-ikään päässyt shäfertyttö tai -lady - aivan ihana tapaus kertakaikkiaan. Tullessaan meille oli langanlaiha huonosti pidetty nelikuukautinen  ja teimme töitä, että saimme koiran painon nousuun ja muutenkin kuntoon eli syötimme penturuokaa kolmesti päivässä.. ja koira kasvoi ja kukoisti - ja kukoistaa vaikka edelleen haluaa sen ruokansa kolmesti päivässä aina ulkoilujen jälkeen.. ei liho. Syötämme tällä hetkellä erittän arvokasta koiran täysmuonaa ja houkutuksena on mukana aina jotain lisuketta vähäsen.. tästä siirryn jouhevasti nakkeihin ??? meidän koira ei pieraisutkaan nakkien perään - eikä lenkkimakkaran - käänsi kyllääntyneenä aina päänsä pois jos yritti vaikka makupalana antaa.. ei kelvannut. Muuten kyllä oli sen perään mitä itse söimme..kanaa, paistia jne jne.. sitten ostin kerran vanhanajan nakkeja - kalliitahan nuo olivat verrattuna vaikka kevytnakkeihin, mutta ostin kuitenkin. Kun ne kevyt - tai muut halpisnakit nyt vaan olivat aika kamalia - keitossa ja soossissa saattoivat juuri ja juuri mennä, mutta muuten ei.. No nyt alkoivat nakit koiraa kiinnostaa - ai mitä herkkua. Vanhanajan nakit siirtyivät meillä säännölliseen ostoslistaan - ehkä kerran kuussa ne eksyvät koriin.. kyllä koira tietää mikä on syömäkelpoista ja mikä ei..ja ovat muuten hyviä - kyllä se pari euroa lisää kannattaa laittaa kun on syömäkelpoisia ja maukkaita. Eikä me kilokaupalla päivittäin näitä syödä .. aina silloin tällöin.. ja ihan koirankin iloksi..




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

saa kommentoida - tosin epäasialliset ja blogin aiheeseen liittymättömät kommentit voin poistaa - riippuen millä tuulella kulloinkin olen