lauantai 10. helmikuuta 2018

Lauantaitahan se pukkaa!!

Eipä tässä juuri ole tänään mitään tehty kun ei töitäkään ole nyt viikonloppuna..Kauppakeskukseen mentiin heti kun ruokakaupat aukeni eli yhdeksän pintaan  - näin säästyy heräteostoskiertueelta, kun muut liikkeet aukeavat vasta kymmeneltä - eikä ruuhkaakaan ole vielä  syntynyt mihinkään..

Ei meillä juuri ostettavaakaan ollut - vissyä, salaattia ja koiralle murkinaa muun pienen lisäksi - kahviakin on nyt riittävästi koska ostan aina tarjouksista useamman paketin..

Ja ruokaa aloitin tekemään ennen puoltapäivää - färssin teko on nopeaa, mutta halusin taikinan olevan rauhassa sen puolisen tuntia että maut tasaantuvat.

Ja oli kyllä hyvää - syödään nyt pari päivää - kilosta jauhelihaa tulee kyllä aikamoinen köntti kahdelle tuhottavaksi.

Ja jos nuoremmat ihmettelvät färssi-sanaa - niin lihamureke taitanee olla se kuvaavin sana nykypäivinä.

Täytin färssin - kuten kerroin aikaisemmin - freesatulla pinaatilla ja fetajuustokuutioilla - taikinaan lisäsin vielä purkillisen kuutioituja metsäsieniä . ja päällystin koko komeuden pekoniviipalella. Taikinaan tuli vielä pari pussia sipulikeittoa, purkki smetanaa kun löytyi vielä kaapista, muuten olisin kermaviilin lätkäissyt sekaan, tetra kasviskermaa joka sekin oli vielä avaamattomana jääkaapissa ja parit kanamunat - en siis käyttänyt leipää tms taikinaan.

Punajuuret sitten vaan lohkoiksi - öljyä ja mausteita ja uuniin..

Kaloreista ei mitään hajua, mutta eipä tuota jaksaisi niin paljoa syödä että kauheasti menisi ylimääräisen puolelle..



ja salaattia lisäksi niin kyllä kelpaa...

flunssadropitkin näkyy kuvassa - tänään en niitä ole kaivannut eli tauti on kyllä nyt ohi..

Eilenkin käytiin saunassa - voipi olla, että mennään tänäänkin.. saunomiseenkin tottuu..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

saa kommentoida - tosin epäasialliset ja blogin aiheeseen liittymättömät kommentit voin poistaa - riippuen millä tuulella kulloinkin olen